Tänä aamuna ei oikein napannut tuo töihin lähtö. Sain kuitenkin itseni kammettua ylös ja puolenpäivän jälkeen tarvoin jo reippaana kohti läheistä pyöräkauppaa, josta kävin hakemassa itselleni lauantaiherkun: keltaisen jopon! Sillä sitten poljin loppumatkan ja pakko myöntää että töihin meno vapaapäivänä ei tunnu ollenkaan niin kamalalta kun sen saa tehdä hipstertyyliin jopolla läpi kallion. Viikonloppumenopeliksi joponi tosin taitaa vielä jäädäkin, sillä normaaleissa työvaatteissa tuolla kurahelvetissä ei vielä uskalla ajella, tänäänkin lauantailegginssini ja räjähtänyt maiharitakkini ottivat osansa kurasta.
Nyt jatkan ahertamista ettei ensi viikosta tule ihan hirveä. Nyt on kyllä semmoinen olo, että vaikka tekisin mitä, ensi viikolla työt kaatuvat joka tapauksessa päälle. Palailen langoille vielä illalla kun kotiudun!
Täällä odotellaan jo innokkaasti Jopokelejä! Musta Jopo odottelee vielä kiltisti toistaiseksi pyöräsuojassa! :D
VastaaPoistaJee, kiva kuulla että muutkin on päätyneet suomalaiseen klassikkoon! Kannattaa tosiaan vielä muutama viikko odotella ennen kuin sen sieltä varastosta kaivaa, sen verran pärskyy polkiessa :)
PoistaTäälläkin odottaa jopo varastossa raikkaita kesälaitumia :)
VastaaPoistaKohta ne kesälaitumet on täällä, ja sitten poljetaan ja nautiskellaan :)
VastaaPoista