perjantai 2. maaliskuuta 2012

2.3.2012

Täällä päässä ei nyt ole ihan parhaat mahdolliset fiilikset, siksi en ole ehtinyt päivittelemään blogia.

Meidän koirilla on aina ollut pienehköjä yhteenottoja, mutta viime aikoina tappelut ovat muuttuneet niin rajuiksi, että olemme päättäneet luopua nuoremmasta koirastamme. Meillä on myös ollut erinäisiä muita ongelmia koiramme kanssa, ja tuntuu että meillä ei enää riitä voimat niiden ratkomiseen. Tämä ei ole ollut ihan helppo päätös, sillä itse suhtaudun lemmikkieläimiin sillä asenteella että kun ne kerran otetaan, niistä myös huolehditaan loppuun asti. Tuntuu tosi vaikealta "luovuttaa" ja rikkoa itselleen tekemänsä lupaus ja olla ihminen, joka ei kykene pitämään hankkimaansa lemmikkiä. Tosiasia kuitenkin on, että koiramme eivät ole onnellisia yhdessä,  emmekä me ole onnellisia. Mielestäni elämässä voi mennä jonkun verran eläinten ehdoilla, mutta johonkin on vedettävä raja. Jos lemmikki jonka pitäisi tuottaa meille iloa ja onnea elämään, aiheuttaa pelkästään stressiä, riitoja ja huolta toisen lemmikin terveydestä, kukaan ei voita. Meillä on paha olo ja tahtomattamme se heijastuu koiraan.

Meihin on ottanut yhteyttä perhe, joilla olisi huomattavasti paremmat edellytykset antaa koirallemme hyvä ja sellainen elämä, johon se on luotu. Olemme harkinneet asiaa, ja luultavasti maanantaina he hakevat koiramme. Minua lohduttaa aivan älyttömästi se, että he luultavasti pystyvät antamaan koirallemme ne asiat, joita se tarvitsee, kuten suuren talon, ison aidatun pihan, leikkikavereita ja aikaa. Näitä kaikkia se on saanut meidänkin luonamme, mutta mitä ilmeisimmin ei riittävästi.

Lähden nyt viikonlopuksi viettämään tyttöjen viikonloppua parhaalle ystävälleni toiselle puolelle Suomea, yritän saada koira-asiat pois mielestäni ja suhteuttaa tämän menetyksen oikeaan mittakaavaan.


Kuvassa koiramme ihan pentuna, noin viikko meille tulon jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti