lauantai 17. maaliskuuta 2012

The best of best

Otsikon mukaisesti esittelyvuoroon pääsevät tänään mielestäni parhaat kosmetiikkatuotteet. Kaapeistani löytyy vaihteleva kokoelma hyviä ja ihan erinomaisiakin tuotteita, joita en kuitenkaan tähän postaukseen kelpuuta, sillä tahdon kertoa teille LÖYDÖISTÄ. Kaikissa näissä tuotteissa on jotain spesiaalia, sellaista joka tekee ne ainakin minun silmissäni täysin erilaisiksi (paljon paremmiksi) kuin kaikki muut tuotteet. Tällaisten spessutuotteiden metsästäminen on lempipuuhaani, mitä poikaystäväni H ei alkuunkaan voi ymmärtää. Hän ei näe sitä mahdollisuuksien merta, joka aukenee kun ostan uuden kasvovoiteen ("tämä voi olla SE voide, jota ilman en enää voi elää, kuka tietää? Se, mistä puhun lapsenlapsilleni ja se, jonka mainitsen nuoruuteni salaisuudeksi sitten vanhempana, se jolla minä määrittelen itseni ja paikkani maailmassa").


Hiustuotteet:
Aussien Luscious Long 3 minute miracle: Kosteuttaa ja tekee hiuksesta elävän, käytän tätä hoitoaineena. Ihana tuoksu, huuhtoutuu helposti, ei jätä hiuksia rasvaiseksi eikä takkuiseksi. Nam! Kérastase Fibre Architecte: Levitän usein latvoihin ennen tai jälkeen suoristamisen. Siloittaa, rakennekorjaa ja hoitaa katkeilleita ja katkeilevia latvoja. Tekee tukasta aivan mielettömän hoidetun näköisen! Litkut tulevat kahdesta eri tuubista joten myös tekniikkahifistelijän unelma!
Kérastase Nectar Thermique: Tämän levitän ennen föönausta (aktivoituu lämmöstä), tekee korpputukastani pehmoisen, sileän, vahvan, helposti harjattavan ja semmoisen terveen tuntuisen kostean. Tätä olen ostellut ystävillekin joululahjaksi.
Kaikki hiuslempparini tosiaan ovat kosteuttavia tai hoitavia tuotteita, sillä tukkani on rätisevän kuiva ja kaikki energiani menee sen hengissä pitämiseen. Muotoilutuotteita en juurikaan käytä, sillä aika ja hermot eivät riitä (mitä muotoilutuotteita pitkään tukkaan voi edes käyttää?)


Ihonhoito:
I Love Vanilla & Ice Cream-vartalorasva: Löysin tämän merkin ensimmäistä kertaa Tukholmasta, ja ilahduin (sekosin) huomatessani että tätä on joku innostunut tuomaan myyntiin tänne periferiaankin. Tuoksu on maailman paras (eikä siihen edes kyllästy vaikka olen läntrännyt sillä nyt iät ja ajat), puteli on yllättävän riittoisa ja kaunis kylppärin hyllyllä, mömmö on tarpeeksi pötäkkää kuivalle iholleni ja hinta on suurinpiirtein sama kuin kaikilla market-Niveoilla. Täydellinen vartalovoide siis!
Biotherm Rides Repair- kasvojen kuorinta: Vähän vanhemmalle iholle tarkoitettu ryppyjä pois kuoriva kuorintavoide toimii tosi hyvin näin vähäryppyisemmällä naamallakin, tosi riittoisa ja tehokas. Poistaa kaiken ylimääräisen iholta, mutta on silti hellävarainen. Ensimmäinen kuorinta-aine jossa huomaan tehoa.
Garnier BB-voide: Sanokoot muut mitä hyvänsä tämän ja aidon BB-voiteen eroista, minä en välitä! Sävy on täydellinen, peittävyys juuri sopiva, hinta ihana, puteli nätti, mitä vielä voi toivoa? Ei jää rajoja niin kuin muissa sävyttävissä päivävoiteissa.
La Roché Posay kasvovesi: Maailman paras kasvovesi. Putsaa ihon ja poistaa kaikki näpyt. Tällä kun sutii pari viikkoa aamuin illoin, iho kiittää! Tekee sameastakin ihosta elävän, eikä kuivata. <3
Biotherm Aquasource silmänympärysvoide: Herkille silmille ei moni silmäkreemi toimi, mutta tämäpä toimii! Ei kirvele vaikka joutuisi silmiin. On kyllä aika geelimäinen, joten vanhemmalla iällä täytyy etsiä joku rasvaisempi versio mutta toistaiseksi riittää hyvin näihin uriin. Pumppupullosta saa aina sopivan määrän eikä arvokasta ainetta mene hukkaan. Plussaa söpöstä lasipullosta.

Siinäpä ne. Tämän hetken suosikit.

Mitkä ovat teidän all time favouriteja kosmetiikan suhteen? Otan innolla vinkkejä vastaan!

6 kommenttia:

  1. minua niiin harmittaa ettei tuo bb-voide sopinut iholleni, se nimittäin ärsyyntyy siitä :/ tuota hoitsikkaa en ole kokeillut, shampoita en voi käyttää, ne tekee hiuksistani "rasvaiset"..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, onpa harmi! Onhan siinä kaikkia hajusteita yms. jotka voivat ärsyttää. Noita BB-voiteita on nyt tulossa melkein jokaiselta merkiltä, ehkä sieltä löytyy sullekin joku sopiva :). Etkö siis käytä ollenkaan shampoota? Se varmaan tekee hyvää hiuksille?

      Poista
    2. siis käytän, tarkoitin ettei saman sarjan (aussie) shampoot sopineet hiuslaadulleni :)

      Poista
    3. Aa okei, ajattelinkin jo että ihailtavan ekologista :D. Aussien shampoot tosiaan on aika kosteuttavia (rasvoittavia)!

      Poista
  2. Voi tuo BB-voide täytyy mitä pikimmiten kotiuttaa myös omalle kosmetiikkahyllylleni! En ole kuullut siitä keneltäkään mitään huonoa vielä! :D

    curiousnoora.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tosi lämpimästi! Se on niin hyvä tuote, että näin tässä yks yö painajaista että sen sävy on muutettu tummemmaksi ja heräsin ihan kauhuissani :D

      Poista