Pääsykokeet

Ajattelin kirjoittaa monelle hyvinkin ajankohtaisesta aiheesta, sillä muistan kuinka itse etsin apua netistä oman luku-urakkani aikoihin ja kaikki apu ja tsemppi oli tarpeen. Noista ajoista on kyllä jo vierähtänyt tovi, mutta jostakin kumman syystä tuo miellyttävä kevät on painunut aika syvälle aivoihini (ja istumalihaksiini).

Itse aloitin lukemisen noin puoli vuotta ennen h-hetkeä. Jälkeenpäin ajateltuna taisin olla vähän liian ajoissa, sillä viimeisinä viikkoina ennen koetta olin niin tympiintynyt kirjoihini, etten juurikaan koskenut niihin. Joten en suosittele noin pitkää lukuaikaa kenellekään.

Koska lukurupeamani oli niin pitkä, aloitin tosi rennosti. Ensimmäisen kuukauden ajan luin pari tuntia päivässä, ikään kuin tutustuen kirjoihin. Selailin niitä, tutustuin sisällysluetteloihin ja katselin vähän edellisten vuosien pääsykoetehtäviä, jotta hahmotin vähän minkälaista osaamista itse kokeessa vaaditaan. Luin kirjat romaaninomaisesti läpi, en takertunut epäselviin kohtiin (joita siinä vaiheessa todellakin riitti!) enkä edes yrittänyt muistaa lukemaani. Lähinnä selvensin itselleni kirjojen rakennetta ja aihealueita, sillä minulle on hyvin tärkeää saada jonkinlainen kokonaiskuva aiheesta ennen kuin alan täyttämään blondia päätäni nippelitiedoilla.

Tämän jälkeen olikin jo aika käydä tositoimiin. Seuraavat kolme kuukautta istuin kirjastossa kymmenestä kuuteen joka ikinen arkipäivä, viikonloppuisin en lukenut (mutta en myöskään pahemmin rymynnyt baareissa entiseen tapaani). Tein itselleni alustavan lukuaikataulun koko keväälle, jota sitten viikkokohtaisesti korjailin. Kauppakorkeaan oli hakuvuonnani 4 kirjaa plus matikka (jota en edes yrittänyt lukea), joten mietiskelin tarkkaan, mitä kirjoja luin milloinkin. Itse tykkäsin lukea puolet päivästä yhtä kirjaa ja loppupäivän sitten toista. Jos luin samaa aihetta koko päivän, kyllästyin siihen, ja liian lyhyessä lukuajassa taas ei päässyt aiheeseen tarpeeksi syvälle. Tein myös aihesuunnitelmia seuraaville viikoille, esim. jos kirjoissa oli joku isompi kokonaisuus jota en ymmärtänyt, saatoin ruksia kalenteriin torstai-iltapäivän tavoitteeksi ymmärtää tämä kokonaisuus. Kasasin jatkuvasti lukiessani tällaista "en ymmärrä"-listaa ja purin sitä sitä mukaa kun jaksoin. Oli todella palkitsevaa ruksia asioita yli ja huomata edistymisensä. Tätä suosittelen ihan kaikille!

Kävin samanaikaisesti myös valmennuskurssilla muutamana iltana viikossa. Itselleni kurssi oli melkoinen pettymys suhteessa karvaaseen hintaan, mutta ehkä odotin liikoja. Ryhmämme oli jotenkin vaisu eikä innostanut yhtään tsemppaamaan ja lukemaan enempää, eivätkä opettajat olleet mitenkään erityisen innostavia. Kauppakorkean kirjat ovat melko simppeleitä, eikä niistä myöskään noussut kamalasti kysymyksiä, joita opettajilta olisi voinut kysyä. Itselläni tosin oli siitä mukava tilanne lukemisten kannalta, että paras ystäväni luki samanaikaisesti samoihin pääsykokeisiin ja saimme toisiltamme hirveästi tukea. Lisäksi isäni on käynyt kauppakorkean ja häneltä kysyin sitten hankalimpia kysymyksiä. En sitten tiedä olisiko kurssi tullut enemmän tarpeeseen ilman näitä "kotitukijoukkojani".

Pari kuukautta ennen koetta kiristin tahtia ja siirryin kuusipäiväiseen lukuviikkoon. Tässä vaiheessa osasin kirjat sisällöltään jo melko kiitettävästi, mutta paljon sisäistettävää oli vielä. Aloin tekemään harjoituspääsykokeita, joista oli minulle hirveästi apua. Kauppakorkeaanhan on semmoinen perus "rasti ruutuun"-koe, joten jouduin vähän sumplimaan että miten saan näistä harkoista eniten irti. Päädyinkin sitten vastaamaan jokaiseen kysymysvaihtoehtoon, sekä vääriin että oikeisiin. En hyväksynyt itseltäni pelkkää "a on oikea vastaus"-vastausta, vaan perustelin aina itselleni että miksi a on oikea vastaus ja miksi b ja c eivät ole. Tämä oli hemmetin hidasta, kun vielä sitten tarkistin asiat kaikkiin kolmeen kysymykseen kirjoista. Toisin samoja kysymyksiä satoja kertoja, ja pikkuhiljaa opin tärkeitä aihealueita tätä kautta.

Viimeiset viikot ennen pääsykoetta menivät tosiaan ihan plöröksi. Kirjat eivät kiinnostaneet, halusin juoksennella helteisillä kaduilla ihanan pojan kanssa, ottaa aurinkoa rannalla, syödä jätskiä ylioppilastalon portailla ja nauttia kesästä. Näin sitten kävikin, ja lukeminen jäi lähinnä satunnaiseksi iltaselailuksi. Viimeisinä parina päivänä en koskenutkaan kirjoihin. Näin jälkikäteen ajateltuna tämä oli tosi fiksu veto, sillä saatuani "maistaa elämää" ensimmäistä kertaa koko talven ja kevään kirjastoahertamisen jälkeen luku-urakka ja pääsykokeet menivät jotenkin oikeisiin mittasuhteisiin päässäni. Tajusin, että elämä ei kaadu siihen vaikken pääsisikään haluamaani kouluun, sillä minulla on paljon muutakin kivaa odotettavaa. En siis juurikaan stressannut kokeessa, mutta koko kevään ajan päähäni ajama tieto ei kuitenkaan ollut kadonnut sieltä minnekään. Suosittelen siis ainakin parin lomapäivän pitämistä juuri ennen koetta, ei sinne päähän enää viimeisenä päivänä mitään mahdu.

En tiedä osasinko antaa tässä yhtään vinkkejä, jokaisella kun on oma lukutapansa ja ihan erilaiset materiaalit joihin perehtyä. Vastailen mielelläni kuitenkin kysymyksiin :)

Tärkeimmät pointtini ja oivallukseni lukuajoilta olivat kuitenkin tiivistetysti:
- viimeisen päivän lepo ja lukemisesta irtautuminen, ja sen muistaminen että kaikki ei lopu pääsykokeisiin
- toistaminen, toistaminen, toistaminen
- aikataulutus, suunnittelu ja suunnitelmissa pysyminen
- kertaus tai muistiinpanojen kevyt rustailu heti lukemisen jälkeen. Esim tunnin lukurupeaman jälkeen kannattaa käyttää 10min pääpointtien kertaamiseen tai jäsentelyyn, vaikka se olisi kuinka veemäistä. Sitten lyhyt kertaus vielä päivän päätteeksi, tähän voi mennä tuntikin. Ja koko eilisen oppimissaldon kertaus heti aamustuimaan. Tunteja siihen kuluu ja on hermoja raastavan tylsää, mutta se moninkertaistaa lukemisesta tulevan hyödyn!
- vaikeiden asioiden listaus ja niiden järjestelmällinen hoitaminen
- innostus. Jos lukeminen tuntuu koko ajan ihan kamalalta, kannattaa miettiä onko ala oikea. Vaikka tentteihin luku on huomattavasti helpompaa kuin pääsykoeurakka, samaa kama sinua siellä odottaa, ja usein hiukan pienemmällä motivaatiolla.

Onnea ja jaksamista kaikille lukemisten kanssa painiville, toivotaan että puurtaminen palkitaan!


Kuvat lainattu http://weheartit.com/

Uusi harrastus

Niin se vaan on, että nämä kymmentuntiset työpäivät ja jatkuva uusien asioiden opettelu uudehkossa työssä eivät millään meinanneet riittää minulle, joten päätin aloittaa uuden harrastuksen, sellon soiton. Olen haaveillut tästä jo pitkään, monen monta vuotta, mutten ole koskaan saanut tehtyä asialle mitään. H osti vähän aikaa sitten saksofonin itselleen, ja se herätti minussa uinuvan ARTISTIN. Niinpä otin yhteyttä perhetuttumme tyttäreen, joka on soittanut selloa lapsesta asti, painelin tällä viikolla hänen luokseen ja tartuin selloon ensimmäistä kertaa elämässäni. 

Ja sehän meni hyvin! Kukaan ei kuollut ja sellokin jäi ehjäksi. Sain aikaan muutamia kauniita ääniä ja muutamia vähän vähemmän kauniita ääniä. Ääniä kuitenkin. Näin 9-vuotiaasta asti pianoa soittaneena uuden, niin erilaisen soittimen kokeileminen oli kerrassaan mullistava elämyys ja toi ihan uutta syvyyttä musiikkiin, etten olisi uskonutkaan! Ensimmäistä kertaa elämässäni todellakin keskityin kuuntelemaan ja kokeilemaan säveliä sen sijaan että vain survoisin hanikoita kaakkoon. 

Vaikka soittotunnin piti olla vain kokeiluluonteinen testaus, miltä sellon soitteleminen tuntuu, päätimme yhdessä opettajani kanssa jatkaa yhdessä treenaamista ainakin tämän kevään ajan. Sen jälkeen ehkä tiedän siirränkö ruhoni "oikealle" opettajalle ja investoinko tuohon maailman kauneimpaan (ja ikävän kalliiseen) soittimeen. Toivon että innostukseni kantaa tätä alkua pidemmälle, sillä soittaminen tuntui todella hyvältä, paljon enemmän omalta puuhalta kuin pianon kanssa vehtailu. 

25.3.2012

Tänään on ollut harvinaisen sunnuntaimainen sunnuntai, ainoana erotuksena pieni kesäajan alkamisen aiheuttama aamuhajoitus. Tosi kiva tunne kun herää skarppina kympiltä itseensä tyytyväisenä, käy suihkussa ja kello näyttääkin jo puoli kaksitoista. Kaikkia kohtaan olisi paljon reilumpaa jos kesäaikaan siirryttäisiin vaikkapa torstaina siinä kahden maissa iltapäivällä, silloin ei ketään harmittaisi.

Mutta juu... Kävin tänään heti sitten aamusuihkujen jälkeen kiertämässä Töölönlahden kaverin kanssa. Syksystä lähtien ollaan yritetty käydä tehokkailla lenkeillä kolmisen kertaa viikossa, mutta olen viime aikoina ollut vähän vaikeasti tavoitettavaa lenkkiseuraa. Kaveri keksikin vetää oikeasta narusta: hän on kuulemma viime kuukausina lihonut kaksi kiloa ja se johtuu pelkästään vähentyneistä lenkeistämme. Tuli huono omatunto, omat kiloni toki kannan mutta toisten makkaroita en ota sielulleni, joten tästä eteenpäin meidät nähdään taas rämpimässä tuolla sulaneiden koirankasojen seassa joka toinen ilta.

Iltapäivällä lähdimme H:n kanssa sunnuntaiajelulle ja piipahdimme syömässä darrapitsat. Keksimme eilen, että darrapitsan voi ihan hyvin syödä vaikkei olisi darraa. Loppujen lopuksi tämähän on hirveän terveellistäkin, sillä näin vältymme alkoholilta, jota nykyään juomme osittain juuri darrapitsojen takia. Ainakin tämän blondin logiikalla toimii. 

Kotiin palailimme kaivarin kautta ja sain räpsittyä pari kuvaa H:n iphonella. Taivaan kuvailuksihan se sitten meni kun maa oli ihan kurassa, mutta nättejä värejä sieltäkin löytyi. Tuota se kevät kuulkaa tulee! 

Meidän koteja

Olemme H:n kanssa ehtineet meidän yhteisten vuosiemme aikana asua viidessä eri asunnossa. Isoksi osaksi tämä muuttohulluus on johtunut siitä, että tämä täti ei ole osannut oikein päättää, missä tahtoisi elää. On siis kokeiltu keskustaa, lähiötä ja jotain siltä väliltä. On myös haettu vauhtia provinsseista, mutta siitä ei oikein tullut mitään. Tällä hetkellä pariskunta muuttohirviöt on löytänyt itselleen kivan kolon, ja meillä molemmilla on ensimmäistä kertaa sellainen olo, että täältä ei oikein tekisi mieli lähteä minnekään. (Tämä on ihan mukava juttu siltäkin kannalta että nykyinen asuntomme on omistusasunto)

On aika nasta kutina kun jää omalla sporapysäkillä ja tekee mieli kiittää kaikkia ylempiä voimia siitä, että saa asua juuri siellä missä asuu. Näin asian pitäisi ollakin, minulla vaan on mennyt kohtalaisen kauan aikaa löytää se oma paikkani maailmankartalta ainakin näin logistisesti. (Henkisesti oman paikan löytämisessä ollaankin vielä ihan kalkkiviivoilla. Tämänkin asian voisi tosin ajatella niin, että siinä vaiheessa kun ihminen löytää paikkansa maailmassa, alkaa kalkkeutuman vaara)

On vaikea eritellä, mikä nykyisessä asunnossamme eniten viehättää, ja mikä aiemmissa kokeiluissamme  on mennyt pieleen. Kaikki asuntomme ovat olleet hyvin erilaisia, mutta todella ihania. Yhdessäkään ei ole ollut homeista kylppäriä tai juhlivia naapureita, rullautuvia muovimattoja tai vetäviä ikkunoita. Silti juuri tämä nykyinen yksilömme tuntuu oikealta. Tänne on kiva tulla työpäivän jälkeen, täältä on kiva herätä aamuisin ja täällä on kiva viettää viikonloppupäiviä. 

Alle kasasin kuvaoksennuksen vanhoista asunnoistamme, taitaapa siellä muutama kuva olla nykyisestämmekin (kaksi viimeistä). Ikea-painotteistahan meillä on ollut ja on yhä, mutta näin opiskelijoina emme jaksa ollenkaan stressaantua siitä että menestyvien city-ihmisten pitäisi tilata huonekalunsa suoraan tanskalaisilta luomupuusepiltä. Varsinkaan tässä elämäntilanteessa kun ei vielä ihan tiedä mistä itsensä parin vuoden kuluttua löytää, ei ole järkeä sijoittaa mittatilaussohvaan. En ehkä halua koko elämää elää Ikean keskellä, mutta mielestäni sieltäkin löytää kyllä helmiä! Erityisesti pienten tilojen sisustukseen sieltä löytää mielettömiä tuotteita ja oivalluksia, joita kalliimmat liikkeet eivät ole laisinkaan pohtineet. Mikä on teidän mielipiteenne Ikeasta?

Nyt jatkuu kuitenkin iloinen illanvietto kera sipsien ja suklaanamujen, H:n suosituksesta vuokrasimme illaksi jonkun Teksas-murhaleffan ja minä täällä olen ihan intopiukerona. Not. 

Katseltuani nämä kuvat läpi en malta odottaa että joku keksii tavan poistaa sähköjohdot maailmasta.

Se elää!

Kyllä vain, täällä päässä ollaan kuin ollaankin vielä elossa! Takana hermoja kiristävä ylityöviikko, ja vielä tänäänkin pitäisi raahautua toimistolle hyväksyttämään yksi asiakastarkastus. Ollaan kuitenkin röhnöilty sängyssä pitkään ja H lähti juuri hakemaan mulle lauantaiaamun berliininmunkkia! Terveelliset elämäntavat kunniaan, mutta joskus pitää toteuttaa niitä juttuja joita lapsena ei saanut tehdä. Näihin lukeutuu mm. jätski ja munkit aamupalaksi, limua arki-iltana, pääruoan skippaaminen, kouluhousuissa kotisohvalla makoilu ja juissi-mehu. Että kiitos vaan äiti, olisit vaan antanut minun vetäistä sen munkin silloin kun kalorit eivät vielä takertuneet lantiolle! Nythän tässä joutuu vielä kampeamaan itsensä lenkille illalla, jotta unelmien toteuttaminen ei pilaa kesäkuntoon 2040-tavoitettani. Onko teilläkin tämmösiä pieniä lapsuuden toteutumattomia unelmia joita nyt sitten aikusena paikkaillaan? (Tuli muuten mieleen että Galtsussa, eli irc-galleriassahan oli se suosittu "kesäkuntoon 20xx"-yhteisö, mikäs siinä oli se vuosi? 2014? Silloin se oli etäinen vitsi, nyt se alkaa jo lähentyä..)

Pitemmittä puheitta, viikon paras kosmetiikkalöytö: Lumenen Arctic Aqua Syväkosteuttava kasvovoide. Täysi vahinkolaukaus tuosta meidän lähimarketista, tarkoitus oli ottaa ihan toinen tuote mutta siinä nälkäkiireisenä sitten nappasin tuon mukaan ja eipä kaduta! Ihan loistava tuote yövoiteeksi, imeytyy hyvin, kosteuttaa kivasti, vaikuttaa hyvin riittoisalta ja tuoksuu hyvältä. Viikossahan näpyt ei tosin ainakaan minulla ehdi pamahtaa pintaan, mutta muuten vaikuttaa hyvältä. Ainakin paremmalta kuin edellinen yövoiteeni, se Nivean sininen Creme-tahna jolla mummot rasvailevat kantapäitään.

Nyt viimeistelen asiakasjutun, piipahdan toimistolla ja sitten lähdemme H:n kanssa harrastamaan lempipuuhaamme: kaukaisia supermarketteja. Palailen langoille vielä illalla ja vastailen kommentteihin. Kivaa lauantaipäivää kaikille! 

Uusi takki päällä

Kuten täällä jo pariin otteeseen olen hehkutellutkin, kävin viime viikolla hankkimassa kevättakin ja nilkkurit. Yleensä olen aloittanut trenssinmetsästyksen vappuaattona (uusi kiva kevättakki vapuksi!) ja jostakin kumman syystä sitten jäänyt aina ilman. Tällä kertaa olin kuitenkin liikkeellä ajoissa ja laajensin kapeaa mustan ja beigen eri sävyjä käsittävää väriskaalaani täysin uusiin ulottuvuuksiin, hyvin tuloksin. 

Kierrettyäni kaikki ketjuliikkeet heikoin tuloksin painelin sinne, minne en olisi vielä vuosiin uskonut joutuvani; Stockmannin takkiosastolle. Meidän äiti on ostanut takkinsa sieltä niin kauan kuin muistan, ja se on ollut minulle tarpeeksi hyvä syy kiertää neloskerros kaukaa. Äidillä on ihan kiva tyyli, viisikymppiseksi. Ja kyllähän sieltä Stockalta aika paljon niitä jättisuuria huovutettuja loimiakin löytyi (700e), mutta myös muutamia ihan mukiinmeneviä alle kolmikymppiselle sopivia takkeja. 

Kuten esimerkiksi tämä herkullinen, tummansininen yksilö. Aiemmin olen aina vierastanut tummansinistä, sillä en ole oikein uskaltanut yhdistää sitä mustaan, joka on kuitenkin ihan lempparivärini vaatteissa. Tänä keväänä tummansinistä on kuitenkin joka paikassa ja olen huomannut ettei musta/tummansininen-combo ihan niin pahalta näytäkään :). Onko teilläkin jotain "kiellettyjä" väriyhdistelmiä, eli siis joitain värejä joita ette ikinä asussanne yhdistä?  Toinen oma kammokkini on punainen ja ruskea! 

En tiedä välittyykö se kuvasta, mutta pitkästä aikaa minulla on takki joka istuu hyvin, ei kiristä eikä pussita mistään. Kangas on ihanan laadukkaan tuntuista ja helmat ovat juuri sopivan pituiset. Kaiken kaikkiaan parhaita takkiostoksia aikoihin! Merkki on muuten Etcetera ja hintaa rievulle tuli 129e. 

Älkää tuomitko huonoa kuvanlaatua ja outoa asentoa tai sitä, että jalkani näyttävät pieniltä ja mitättömän lyhyiltä. Kyseessä on ensimmäinen asukuvani ja kuvaajana toimi melkein 30cm minua pidempi poikaystäväni.

Olettekos te jo vaihtaneet kevättakkeihin ja kevätkenkiin? 

The best of best

Otsikon mukaisesti esittelyvuoroon pääsevät tänään mielestäni parhaat kosmetiikkatuotteet. Kaapeistani löytyy vaihteleva kokoelma hyviä ja ihan erinomaisiakin tuotteita, joita en kuitenkaan tähän postaukseen kelpuuta, sillä tahdon kertoa teille LÖYDÖISTÄ. Kaikissa näissä tuotteissa on jotain spesiaalia, sellaista joka tekee ne ainakin minun silmissäni täysin erilaisiksi (paljon paremmiksi) kuin kaikki muut tuotteet. Tällaisten spessutuotteiden metsästäminen on lempipuuhaani, mitä poikaystäväni H ei alkuunkaan voi ymmärtää. Hän ei näe sitä mahdollisuuksien merta, joka aukenee kun ostan uuden kasvovoiteen ("tämä voi olla SE voide, jota ilman en enää voi elää, kuka tietää? Se, mistä puhun lapsenlapsilleni ja se, jonka mainitsen nuoruuteni salaisuudeksi sitten vanhempana, se jolla minä määrittelen itseni ja paikkani maailmassa").

Hiustuotteet:
Aussien Luscious Long 3 minute miracle: Kosteuttaa ja tekee hiuksesta elävän, käytän tätä hoitoaineena. Ihana tuoksu, huuhtoutuu helposti, ei jätä hiuksia rasvaiseksi eikä takkuiseksi. Nam! Kérastase Fibre Architecte: Levitän usein latvoihin ennen tai jälkeen suoristamisen. Siloittaa, rakennekorjaa ja hoitaa katkeilleita ja katkeilevia latvoja. Tekee tukasta aivan mielettömän hoidetun näköisen! Litkut tulevat kahdesta eri tuubista joten myös tekniikkahifistelijän unelma!
Kérastase Nectar Thermique: Tämän levitän ennen föönausta (aktivoituu lämmöstä), tekee korpputukastani pehmoisen, sileän, vahvan, helposti harjattavan ja semmoisen terveen tuntuisen kostean. Tätä olen ostellut ystävillekin joululahjaksi.
Kaikki hiuslempparini tosiaan ovat kosteuttavia tai hoitavia tuotteita, sillä tukkani on rätisevän kuiva ja kaikki energiani menee sen hengissä pitämiseen. Muotoilutuotteita en juurikaan käytä, sillä aika ja hermot eivät riitä (mitä muotoilutuotteita pitkään tukkaan voi edes käyttää?)

Ihonhoito:
I Love Vanilla & Ice Cream-vartalorasva: Löysin tämän merkin ensimmäistä kertaa Tukholmasta, ja ilahduin (sekosin) huomatessani että tätä on joku innostunut tuomaan myyntiin tänne periferiaankin. Tuoksu on maailman paras (eikä siihen edes kyllästy vaikka olen läntrännyt sillä nyt iät ja ajat), puteli on yllättävän riittoisa ja kaunis kylppärin hyllyllä, mömmö on tarpeeksi pötäkkää kuivalle iholleni ja hinta on suurinpiirtein sama kuin kaikilla market-Niveoilla. Täydellinen vartalovoide siis!
Biotherm Rides Repair- kasvojen kuorinta: Vähän vanhemmalle iholle tarkoitettu ryppyjä pois kuoriva kuorintavoide toimii tosi hyvin näin vähäryppyisemmällä naamallakin, tosi riittoisa ja tehokas. Poistaa kaiken ylimääräisen iholta, mutta on silti hellävarainen. Ensimmäinen kuorinta-aine jossa huomaan tehoa.
Garnier BB-voide: Sanokoot muut mitä hyvänsä tämän ja aidon BB-voiteen eroista, minä en välitä! Sävy on täydellinen, peittävyys juuri sopiva, hinta ihana, puteli nätti, mitä vielä voi toivoa? Ei jää rajoja niin kuin muissa sävyttävissä päivävoiteissa.
La Roché Posay kasvovesi: Maailman paras kasvovesi. Putsaa ihon ja poistaa kaikki näpyt. Tällä kun sutii pari viikkoa aamuin illoin, iho kiittää! Tekee sameastakin ihosta elävän, eikä kuivata. <3
Biotherm Aquasource silmänympärysvoide: Herkille silmille ei moni silmäkreemi toimi, mutta tämäpä toimii! Ei kirvele vaikka joutuisi silmiin. On kyllä aika geelimäinen, joten vanhemmalla iällä täytyy etsiä joku rasvaisempi versio mutta toistaiseksi riittää hyvin näihin uriin. Pumppupullosta saa aina sopivan määrän eikä arvokasta ainetta mene hukkaan. Plussaa söpöstä lasipullosta.

Siinäpä ne. Tämän hetken suosikit.

Mitkä ovat teidän all time favouriteja kosmetiikan suhteen? Otan innolla vinkkejä vastaan!

Kesäjopo

Tänä aamuna ei oikein napannut tuo töihin lähtö. Sain kuitenkin itseni kammettua ylös ja puolenpäivän jälkeen tarvoin jo reippaana kohti läheistä pyöräkauppaa, josta kävin hakemassa itselleni lauantaiherkun: keltaisen jopon! Sillä sitten poljin loppumatkan ja pakko myöntää että töihin meno vapaapäivänä ei tunnu ollenkaan niin kamalalta kun sen saa tehdä hipstertyyliin jopolla läpi kallion. Viikonloppumenopeliksi joponi tosin taitaa vielä jäädäkin, sillä normaaleissa työvaatteissa tuolla kurahelvetissä ei vielä uskalla ajella, tänäänkin lauantailegginssini ja räjähtänyt maiharitakkini ottivat osansa kurasta.

Nyt jatkan ahertamista ettei ensi viikosta tule ihan hirveä. Nyt on kyllä semmoinen olo, että vaikka tekisin mitä, ensi viikolla työt kaatuvat joka tapauksessa päälle. Palailen langoille vielä illalla kun kotiudun!

Väsynyt mutta onnellinen

Olen viime päivinä ollut huono bloggari, mutta sitäkin parempi työntekijä. Keväthän on kaikkien meidän taloushallinnon nörttien sesonkiaikaa, joten meillä on toimistolla aika hardcore härdelli päällä. Jopa tämä laiskanpulskea takapulpetin neiti on saatu tekemään ylitöitä lauantaisin, ja voin sanoa että minun kohdallani tässä on kyse melkoisesta asennemuutoksesta!

Tänään saatiin poikaystävän (olkoon jatkossa vain H) kanssa vähän tätä meidän sikolättiä siistittyä, mutta siinä olikin kaikki mitä minusta 10,5 tunnin työpäivän ja asiakastapaamisen jälkeen irtosi. Nyt olen maannut tässä sohvalla, lukenut Demin ja syönyt Muumi-karkkeja (kuulostanpa taantuneelta). Kompensoin kotitekemisillä varmaan uutta, aikuismaista ulkopukeutumislookkiani johon kuuluu tummansininen trenssi ja mustat, tosi korkeakorkoiset kiilakorkonilkkurit joilla sudin ja linkutan tuolla loskaisilla kaduilla muiden aikuisten kanssa kello kahdeksalta aamulla.

Naapurin kitarapoika soittaa tehosekoitinta, olen nääntynyt ja masu on täynnä. Tähän on hyvä lopettaa tältä päivältä. Ehkä huomenna minusta riittää jotain jaettavaakin, tänään ei. Unia ja kivaa viikonloppua!

Kesäkollaasi

Ainahan se on mielessä. Kesäpukeutuminen. Varsinkin tänään kun kävelin kuivaa ja puhdasta jalkakäytävää, aurinko paistoi silmiin ja toppikseni sisällä lainehti. Löysin koneeni kätköistä viime kesänä kyhäilemäni Polyvore-kollaasin kivasta kesäpukeutumisesta ja kappas, hyvältä näyttää vieläkin! Tosin toistettuani itseäni päivästä toiseen pukeutumisen suhteen jo lähes puolen vuoden ajan (toppis ja ylipolvensaappaat, toppis ja ylipolvensaappaat, toppis ja ylipolvensaappaat...) mikä tahansa erilainen näyttää hyvältä.

Sain vielä tänään tietää että voin pitää kahden kuukauden kesäloman jonka aikana saan tehdä satunnaisia keikkoja äitini liikkeessä, voi tätä hekumaa! Nyt suihkun kautta pötköttämään!

Jahas, laukussa ei sitten pikselit olekaan ihan kohdillaan..

Meikkileikki

Kuten jo aiemmin olen maininnut, olen kaikilla elämänaloillani mainosten uhri. Kosmetiikan suhteen olen tämän lisäksi takertuja-jämähtäjä. Ostan siis monesti tuotteen vain sen merkin tai pakkauksen takia, ja jos yhtään tykästyn siihen, en kykene enää kuvittelemaan elämää ilman sitä. Tämä taas johtaa turvallisuushakuisuuteen ja jatkuvaan pelkoon siitä, että lemppariripsarini valmistus lopetetaan (näin on käynytkin jo lukuisia kertoja ja voisin kirjoittaa aiheesta satasivuisen esseekokoelman).

Meikin kyhäilen joka aamu täysin samoilla tuotteilla (esittelen kohta), samassa paikassa (eteisen peili) ja samalla asenteella (voi v...u). Tykkään kyllä meikkaamisesta, mutta rehellisesti sanottuna se ei ole lempijuttuni aamuissa. Tarkemmin ajateltuna mikään juttu aamuissa ei ole lempijuttuni. Paitsi ne harvat kerrat kun toteaa ettei jaksa/tarvitsekaan lähteä ja voi painella takaisin nukkumaan.

Ensimmäiseksi levitän Body Shopin mattapinnan antavaa mattavoidetta iholle. Annan sen imeytyä ja sitten alan sutimaan Lily Lolon mineraalimeikkivoidetta sävyssä China Doll niin että pieni eteisemme pöllyää. Kiinnitän pölyt saman sarjan jollain kiinnityspuuterihommalla. Jos nenä kauheasti vielä tämän jälkeen punoittaa, taputtelen siihen Cliniquen peitevoidetta ja selviän ratikkapysäkille nenä normaalin välisenä.

Seuraavana vuorossa on kasvojen "muotoilu". Eli minun tapauksessani piirretään poskeen ruskea viiva Nyxin taupe-värillä ja pyöritellään päälle punainen pallo Chanelin poskipunalla. Joskus vielä tupsutellaan Chanelin aurinkopuuteria sinne tänne (mihin ihmeeseen aurinkopuuteria oikeasti kuuluu levittää?). Tässä kohtaa pyydän yleisöä huomioimaan sen, että hankin Chanelin meikit vuosi sitten tammikuussa, ja katsokaa kuinka paljon niitä on vielä jäljellä!

Viimeisenä edessä on henk.koht lempparini, eli silmät. Vaihe on haastava, sillä yksikin väärä liike voi muuttaa kauniit, pitkät räpsyripseni kolmeksi klöntiksi. Koska ripseni osoittavat alaspäin, minun on käytettävä ripsentaivutinta. Tämän jälkeen sudin niihin Lumenen blueberry waterproof-ripsaria (onhan kaikki suoraripsiset vaihtaneet jo vedenkestävään? Se pitää taivutukset koko päivän toisin kuin vesiliukoiset lälläriripsarit) ja levitän Chanelin nudea luomiväriä luomille peittämään punoitusta. Joskus innostun oikein maalaamaan ja sudin nudea, mutta HIUKAN KIMALTELEVAA make up storen luomiväriä kulmaluulleni. Viimeiseksi laitan kulmat koiramme jyrsimällä Diorin kulmakynällä.

Koko urakkaan menee noin 10-15 minuuttia, hätätapauksessa 5.

Nyt lähdetään kuitenkin koiranpissityslenkille (aka.suklaanhakureissulle). Kivaa maanantai-iltaa kaikille!

Yöpöydällä

Olen aika kova tyttö lukemaan kirjoja. Nuorena saatoin kesälomalla lukea kaksikin Tuija Lehtistä päivässä, mutta tömpsähdettyäni opiskelijan arkeen tuhatsivuisisine tenttikirjoineen vapaa-ajan lukeminen ja Tuija Lehtiset ovat jääneet. Jostakin syystä kahdeksantuntisen (nojoo) tenttiinpänttäämissession jälkeen ensimmäinen ajatukseni kotona ei ole käpertyä sohvannurkkaan lehteilemään uutta kiinnostavaa opusta ja syventyä sen maailmaan. Iltaisin huudatankin usein toosaa (gossip girliä ja sisustusohjelmia).

Ajat ovat kuitenkin muuttuneet. Työelämään muljahtamiseni jälkeen minun on suklaan lisäksi alkanut iltaisin tehdä mieli vanhaa kunnon kirjaa. Lauantaina marssin kirjakauppaan ja julistin lukulakkoni kerralla päättyneeksi tämän 1035-sivuisen keijukaisen voimin. Kyseessä on Frank Schätzingin Pedot, etukannen mukaan Euroopan luetuin ekotrilleri. Takakannen mukaan kirjailija "vie maaliin saakka sen kaunokirjallisen metodin, jota Dan Brown on hapuillen kokeillut". Ja minä olin myyty. Tykkään juuri tämmöisestä elokuvamaisesta, suuruudenhullusta katastrofikuvauksesta jota on kiva lukea peiton alla ja ajatella että onneksi maailma ei ole vielä romahtanut.

Nyt mennään vasta sivulla 61, mutta lupaan raportoida kuinka urakkani etenee!

11.3.2012

Jaahas, taas on yksi viikonloppu suhahtanut ohi valon nopeudella, ja vieläpä lähes koskematta perjantaina hymysuin kotiin raahattuun ylityömappiin. Olen juuri niitä tyyppejä jotka perjantaina viuhahtavat toimistolta ekoina kotiin ja mennessään huutelevat läppärilaukku kainalossaan lupauksia viikonloppuna tehtävistä työtunneista. Sunnuntai-iltana sitten havahdutaan siihen että viikonloppu on ohi, masennutaan omasta saamattomuudesta ja selaillaan päämäärättömästi netissä siihen asti että alkaa nukuttaa.

Mutta anteeksi nyt vaan kovasti, työelämä. En koe olevani vastuussa teoistani kun sängyssä maatessa näkee tämän:

Ja päivä jatkuu tällä:

Voisiko joku muka oikeasti tehdä töitä saatuaan aamupalaksi vastapaistettuja vohveleita sokerilla ja kermavaahdolla? Jo niiden surkeat ravintoarvot kehoittavat ottamaan rauhallisesti, käymään ehkä pikku kävelyllä ja ennen kaikkea suunnittelemaan seuraavaa ateriaa.

Leffailta

Jee! Viikon paras päivä kruunautuu sohvalla tapahtuvaan leffaröhnötykseen! Mukavaa viikonloppua :)

Työpukeutumisen vaikeudesta

Vaatekaappini sisältö on luonnontilassa melko opiskelijamaisen nuorekas (luennoilla ja kirjastossa aina niin mukavia legginssejä ja jättivillapaitoja, pyllyn juuri peittäviä trikoomekkosia ja farkkusortseja), ja tällä linjalla meillä töissä voi aika pian saada mahdollisuuden jatkaa uraansa muualla.

Ideaalitilannehan olisi se, että työvaatteet ja vapaa-ajan vaatteet ikään kuin pelaisivat "yhteen" niin kuin kaikilla muilla maailman ihmisillä tuntuvat pelaavan. Virallinen jakkupuku muuttuu villiksi ilta-asuksi kun musta jakku vaihdetaan kimaltelevaan paljettiboleroon ja upea look on valmis, tadaa! Joo, no ei vaan tällä päin. Miten ihmeessä yhdistät jättikokoisen, vähän nyppyyntyneen lörttöneuleen ja siistin korkeavyötäröisen kynähameen? Et mitenkään.

Ajattelin naputella tähän jonkunlaisen maailmoja mullistavan analyysin työpukeutumisesta, omasta persoonasta ja sen vaikutuksesta ammattitaitoon työssä jne. mutta ajatukseni menivät ihan solmuun. Ihan niinkuin joka ikinen arkiaamu kun pengon kaappejani vartin ja päädyn silti mustaan kynähameeseen ja mustavalkoraidalliseen paitaan.

Joka-aamuista valitusvirttäni helpottaakseni ostin itselleni kolme vaatekappaletta, jotka voisivat toimia sekä opiskelijan tuhnuisessa arjessa sekä palaveripöydässä. Silkkisen tuntuinen löysä pusero löytyi Kapp Ahlista, musta perus mekko H&M:ltä ja mustat, hiukan kiiltävät ja vajaamittaiset puvunhousut H&M:ltä. Kaikki niin mukavia päällä, että voisin melkein luopua lörttövaatteistani.

2.3.2012

Täällä päässä ei nyt ole ihan parhaat mahdolliset fiilikset, siksi en ole ehtinyt päivittelemään blogia.

Meidän koirilla on aina ollut pienehköjä yhteenottoja, mutta viime aikoina tappelut ovat muuttuneet niin rajuiksi, että olemme päättäneet luopua nuoremmasta koirastamme. Meillä on myös ollut erinäisiä muita ongelmia koiramme kanssa, ja tuntuu että meillä ei enää riitä voimat niiden ratkomiseen. Tämä ei ole ollut ihan helppo päätös, sillä itse suhtaudun lemmikkieläimiin sillä asenteella että kun ne kerran otetaan, niistä myös huolehditaan loppuun asti. Tuntuu tosi vaikealta "luovuttaa" ja rikkoa itselleen tekemänsä lupaus ja olla ihminen, joka ei kykene pitämään hankkimaansa lemmikkiä. Tosiasia kuitenkin on, että koiramme eivät ole onnellisia yhdessä,  emmekä me ole onnellisia. Mielestäni elämässä voi mennä jonkun verran eläinten ehdoilla, mutta johonkin on vedettävä raja. Jos lemmikki jonka pitäisi tuottaa meille iloa ja onnea elämään, aiheuttaa pelkästään stressiä, riitoja ja huolta toisen lemmikin terveydestä, kukaan ei voita. Meillä on paha olo ja tahtomattamme se heijastuu koiraan.

Meihin on ottanut yhteyttä perhe, joilla olisi huomattavasti paremmat edellytykset antaa koirallemme hyvä ja sellainen elämä, johon se on luotu. Olemme harkinneet asiaa, ja luultavasti maanantaina he hakevat koiramme. Minua lohduttaa aivan älyttömästi se, että he luultavasti pystyvät antamaan koirallemme ne asiat, joita se tarvitsee, kuten suuren talon, ison aidatun pihan, leikkikavereita ja aikaa. Näitä kaikkia se on saanut meidänkin luonamme, mutta mitä ilmeisimmin ei riittävästi.

Lähden nyt viikonlopuksi viettämään tyttöjen viikonloppua parhaalle ystävälleni toiselle puolelle Suomea, yritän saada koira-asiat pois mielestäni ja suhteuttaa tämän menetyksen oikeaan mittakaavaan.

Kuvassa koiramme ihan pentuna, noin viikko meille tulon jälkeen.