keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Kesäkotia laittamassa

Kotiinkin tuli kesä. Ostin ruukkuruusun ja valkoiset verhot. Ensimmäinen oli ihan järkevä ostos (kuka meistä ei tarvitsisi ruusupuskaa yksiönsä ikkunalaudalle?), mutta jälkimmäistä ihmettelen näin jälkeenpäin kyllä kovasti. 

Mikäli sisustuslehtiin on luottaminen, kesäksi täytyy vaihtaa kodin tekstiilit vaaleiksi ja raikkaiksi. Meillä on sisustuksessa aika paljon beessiä, ruskeaa ja kermanväristä, muttei juurikaan puhtaanvalkoista, joten ajattelin että saisin aikaan nätin kesäkodin hankkimalla valkoiset verhot tummanruskeiden tilalle ja sängylle vielä yhdet tyynyt, kirkkaanvalkoiset sellaiset. Tyynyt toimivat niin kauan kunnes ne tipahtavat lattialle ja keräävät kaiken pölyn, karvan ja hiekan jota nelijalkainen karvamonsterimme sisään jaksaa kantaa. Eipä tämä vielä mitään, sillä varsinainen ongelma ovatkin verhot. Valkoiset verhot, Suomen kesässä? Anteeksi nyt vaan, mutta huonompaa ideaa saa etsiä!

Ovathan ne toki ihanan vilpoisen, kesäisen ja kepeän näköiset ja luovat kotiin semmoista huoletonta kesäfiilistä, mutta voin sanoa että huolettomuus on elämästä kaukana kun aurinko alkaa posottamaan täysiä kasvoille kolmelta aamulla. Kekseliäänä tyttönä olenkin nyt muutamana iltana teipannut mustat jätesäkit peittämään ikkunamme, jotta aamulla saa herätä vasta kellonsoittoon eikä siihen saatanan kuumaan mollukkaan, joka tuolla ulkona viattoman oloisena helottaa. Mustien muovien roikkuessa kepeiden, vaaleiden kesäverhojeni takana, en voi olla kaiholla miettimättä niitä ruskeita ihan kivoja verhoja jotka kiikutin jo jonnekin talvisäilöön. 




Hamilton bag

Pitkästä aikaa vuosiin minulla on laukkuhimotus joka on jopa realistinen. Viime aikona olen kuolannut täysin poskettoman hintaisten  pussukoiden perään (turhuuden huippuna Bottega Venetan krokotiilinnahasta käsin punottu nahkalaukku 50 000e), ja siksiolen aivan innoissani siitä, että ihastukseni kohde on tällä kertaa saavutettavissa! Kyseessä on monille tuttu Michael Korsin Hamilton bag, jännässä poltetun oranssissa värissä. Talvella ihailinkin mustia Hamilton bageja, menin jopa niin pitkälle että soittelin pari kertaa Stockalle josko niitä olisi jo tullut.. Kun niitä sitten tuli, kävin hiplaamassa ja mallaamassa, mutta päädyinkin sitten DKNY:n mustaan laukkuun, joka vilahtikin laukkuni sisältö-postauksessa. Jotakin siitä mustasta Hamiltonista kuitenkin vain puuttui. Eilen pyörremyrskynä keskustassa pyöriessäni silmäni sitten osuivat tuohon poltetun oranssiin ihanuuteen, jota en aiemmin ollut edes harkinnut "hankalan" värinsä takia. Nyt mallaillessani huomasin kuitenkin, että väri ei ole ollenkaan hankala ja musta laukku minulta jo löytyy, joten oranssi olisi aika jännä lisä laukkuihini. Tapaistani ei ole ollenkaan repäistä väreillä, vaatteeni ovat melkein aina musta/valko/harmaa/ruskea-linjaa, joten värikäs laukku voisi tuoda aika kivaa eloa ja piristystä tämän tytön kesäasuihin (puhumattakaan siitä kuinka hyvin tuo oranssin sävy sopii  taas syksyllä esiin kaivettavaan tummansiniseen trenssiini..!

Katsotaan miltä rahatilanne Kreikan matkan jälkeen näyttää, sitten voisin käydä lunastamassa ihailun kohteeksi joutuneen pussukan omakseni.  



perjantai 18. toukokuuta 2012

18.5.2012

Tänään täällä vietetään henkilökohtaista rokulipäivää. Otin vapaata töistä, luen hömppää, mietin elämää ja käyn kiertämässä Töölönlahden terapiakaverini kanssa. Pohdin että miksi koko aika on kiire ja väsyttää, ja miten tulen jaksamaan tällaista rytmiä sitten joskus kun valmistun. Onneksi viikonloppuna on ihania juhlia ja hyviä ystäviä, jääkiekkoa ja pitkiä unia. Näihin tunnelmiin, minä painun nyt aikaisille päikkäreille. 


keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Mitä onni on

Kevät se vaan vetelee viimeisiään ja kesä kolkuttelee ovella. Minä juoksen pää kolmantena jalkana ihanasta paikasta ihanaan paikkaan, nautin työstäni, istuskelen ikkunalaudalla ja kuuntelen lokkien kirkunaa, juoruan vähän ja mallailen kesävaatteita. Varaan matkan Kreikkaan, pussailen H:n kanssa kevätyössä, ja poltan tupakkaa tuuletusparvekkeella. Teen päiväretkiä Hankoon, kipaisen Lintsillä syömässä pehmiksen, vaihdan pääainetta opinnoissani ja ostan farkkusortsit. Juon siideriä ystävien kanssa ja puhun tulevaisuudesta, suihkussa hieron hiuksiini Joicon rakennekorjaavaa hoitoainetta, kierrän koiramme kanssa Töölönlahtea ja haaveilen mintunvihreistä korkkareista veljeni lakkiaisiin. Täytän veroilmoitukseni kaksi päivää etuajassa ja innostun samalla laskemaan onko verotukseni mennyt oikein vuonna 2009 (onhan se), googlailen töissä rusketusta syventäviä aurinkoöljyjä, herään aamuisin siihen kun aurinko paistaa silmiin ja iltaisin nukahdan H:n syliin. 

Tätä on kevät ja rakastan jokaista sekuntia, jopa niitä viittäsataa jotka tänä aamuna vietin Subin jonossa kun pojat edessäni eivät osanneet päättää mitä tilaavat.